23.5.2022

Saarijärven Kaukolämpö Oy toimii rahoittajana ja tarjoaa tuhkanäytteitä KIRE-hankkeeseen

– Pyrimme hyödyntämään paikallisia ja uusiutuvia energialähteitä aina, kun se on mahdollista. Siksi koimme KIRE-hankkeen tukemisen merkitykselliseksi ja omiin arvoisin sopivaksi, toimitusjohtaja Tuomo Vilkkilä taustoittaa.

Lämpölaitoksen polttoprosessien sivutuotteena syntyy noin 300 tonnia tuhkaa vuosittain. KIRE-hanketta varten on kerätty näytteitä tutkimuksia varten, joiden tavoitteena on löytää uusia tapoja lämpölaitostuhkan hyödyntämiselle.

– Olemme tähänkin asti pyrkineet löytämään tuhkalle kestävimmät käsittelyratkaisut. Osa on mennyt esimerkiksi maanrakennukseen. Puhtaasti puusta tullut tuhka menee mullan valmistukseen. Parhaimmillaan KIRE-hanke voi alkaa ohjaamaan tuhkiamme uusiin kiertotalouden käyttötarkoituksiin, Vilkkilä arvioi.

Saarijärven Kaukolämpö Oy on toiminut jo vuodesta 1961 lähtien. Yhtiön omistaa 100 % Saarijärven kaupunki. Vilkkilän mukaan alueen kaukolämpö on paitsi edullista myös ympäristöystävällistä. Lisäksi kotimaisen energian käyttöaste on ollut viime vuosina korkea, n. 95–99 %.

– Kestävä kehitys on ollut Saarijärven Kaukolämpö Oy:llä tärkeää alusta lähtien. Olemme saaneet omat päästömme erittäin alhaisiksi, ja sellaisina aiomme ne myös pitää, Vilkkilä kertoo.

Hänen mukaansa on hienoa, että KIRE-hankkeen yhteistyökumppaneissa on mukana erikokoisia toimijoita.

– Juuri monimuotoisuutta kehittävät hankkeet tarvitsevatkin, hän alleviivaa.

Tutustu Saarijärven Kaukolämpöön osoitteessa www.saaveka.fi

Lisätiedot:

Tuomo Vilkkilä, toimitusjohtaja, Saarijärven Kaukolämpö Oy

p. 0400 581 627, tuomo.vilkkila@saaveka.fi

Saarijärven Kaukolämpö Oy